Leiriä kuumeisesti odotellessaan voi omaa oloaan helpottaa lukemalla leiritoimikunnan mehukkaimmat partiopaljastukset. Mitä itse veikkasit - olitko kuutamolla? Lue alta neljän ensimmäisen leiritoimikuntalaisen kertomukset!
Aino paljastaa...
Totta: Olen selvinnyt haikilla pelkästään ruisleivän ja Koskenlaskijan voimin.
Näitä tarvikkeita oli pakattu meille haikkieväiksi ehkä vuoden 2009 Väiskillä. Koko haikista tuli hyvin ikimuistoinen, sillä eksyimme metsään kolmeksi tunniksi. Juuri vähän eksymisen jälkeen alkoi paha ukkonen. Vettä tuli niin paljon, että kastuin alusvaatteita myöten, vaikka päälläni oli sekä sadeviitta että sadetakki. Lisäksi yksi ryhmämme jäsenistä oli liikuntakiellossa, mutta oli silti lähtenyt haikille, ja toisella taas oli vähän aikaa sitten todettu epilepsia. Tämän vuoksi kulkumme oli hyvin hidasta ja jouduimme vähän väliä pysähtelemään.
Joka pysähdyksellä söimme hiukan ruisleipää ja Koskenlaskijaa, joiden antamin voimin (ja eksymispuhelimen avulla) löysimme lopulta tien. Sitä ennen meidän tosin piti laskea yksi jyrkänne alas kielekettä pitkin. Jyrkkyyden lisäksi kieleke oli malliltaan sellainen, että siinä piti tehdä 90 asteen käännös puolivälissä, jottei pudonnut jyrkänteeltä alas. Tulin viimeisenä alas, jolloin vauhtia hidastaneet sammalet olivat irronneet kalliosta ja jäljelle oli jäänyt todella mutainen ja liukas liukumäki. Onnistuin kuitenkin laskeutumaan alas (melkoisesti kovemmalla vauhdilla kuin muut vartiolaiset), tosin päälläni olleet housut tuhoutuivat.
Koettelemuksen jälkeen sadekin lakkasi. Emme enää ehtineet ruokarastille, mutta istuimme tien pientareella auringonpaisteessa odotellen haikkipäällikköä, joka kävi hakemassa epileptikon takaisin leiriin, ja söimme ruisleipää ja Koskenlaskijaa.
Valhetta: Talviretkellä kamiina kaatui rinkkani päälle ja rinkkani suli.
Tyttöjen teltta oli tietenkin niin hyvin pystytetty, ettei se kaatunut. Sen sijaan vieressä ollut poikien teltta kaatui. Olimme syömässä aamupalaa Luukin tuvassa. Satuin katsomaan ulos ja totesin yllättyneenä, että pojat olivat jo purkaneet telttansa. Naapuripöydässä istuvat pojat havahtuivat kommenttiini ja katsoivat telttaansa. Tätä seurasi massaryntäys ulos. Tytöt istuivat sitten ikkunassa katsomassa, kun pojat raahasivat tavaroitaan ulos kaatuneesta teltasta.
Inventaarion jälkeen selvisi, että yhden pojan tavarat (makuupussi ja rinkka) olivat sulaneet. Onneksi henkilövahingoilta oli kuitenkin vältytty.
Totta: Olen sytyttänyt takkaa 6 tunnin ajan Dåvarissa.
Tulimme Dåvarille myöhässä, sillä kauppareissumme oli viivästynyt niin, että ulkona oli pikkopimeää. Tämän vuoksi ensin missasimme risteyksen, josta sinne olisi pitänyt kääntyä, emmekä myöskään sitten löytänyt kämppää pimeästä metsästä. Niinpä kello oli todella paljon siinä vaiheessa, kun lopulta pääsimme sisälle. Siellä meitä odotti hyvin riemukas yllätys, ettei edellinen ryhmä ollut tuonut sisälle puita kuivumaan. Halkopinon paikalla oli vain paksu kerros jokseenkin kosteaa kariketta ja melko lahonnutta kariketta.
Kuten Dåvarilla käyneet tietävät, siellä ei ole sähköjä, joten takka on ainoa keino lämmittää kämppä kolealla syyssäällä. Niinpä suuntasin johtajatoverini kanssa ulos etsimään halkoja. Tämäkin urakka vei suhteettoman kauan (rankassa sateessa). Lopulta kun löysimme halkopinon selvisi kaksi asiaa: a, halot olivat niin isoja, etteivät mahtuisi pilkkomatta takkaan; b, muurahaiset olivat perustaneet pesänsä halkopinoon, minkä vuoksi halkojen välit olivat täynnä havunneulasia ja muuta kariketta ja halot kosteita sekä osittain rei'itettyjä. Näillä materiaaleilla minä sitten sytyttelin takkaa toisten johtajien laittaessa ruokaa.
Loppujen lopuksi kello oli kolme aamuyöllä siinä vaiheessa, kun takka oli lämmin ja ruoka oli valmista. Siinä sitten söimme “illallisen” ja suunnittelimme seuraavan päivän ohjelman. Ehdimme nukkua noin kolme tuntia ennen kuin meidän piti herätä vastaanottamaan lapsia seuraavana aamuna.
Henna paljastaa...
Valhetta: Peruutin myrskyssä auton päin puuta, ja vartiolaiseni joutuivat hakkaamaan takakonttia kivellä, jotta retkitavarat saatiin ulos.
Kyseisessä tarinassa olin itse yksi pienistä vartiolaisista, jotka sitä Transitin takaovea sateessa hakkasivat. Seikkailu sekin, ja lopulta kaikki olivat tyytyväisiä paitsi ehkä vj:n isä. Näin se ainakin noin suunnilleen meni. Tarinan yksityiskohdat muistanee paremmin kioskin Noora, joka istui pelkääjän paikalla toisena VJ:nä. Kysykää häneltä.
Totta: Esitin itkevää oravaa videolla, jolla varastamme naapurilippukunnan kämpältä huussin oven.
Tarina alkoi, kun pitkäkyntiset harakat ryöstivät lippukuntamme komean terhon ja pyysivät lunnaita videoviestillä. Tästä suivaantuneina orava ystävineen kävi vastaryöstöretkelle vieden harakoiden pesästä huussin oven - mikä luonnollisesti videoitiin myös. Asia eskaloitui, kun ovettomaan huussiin muutti uusi asukas, nimittäin rantakäärme perheineen, eivätkä huussissa pian uskaltaneet käydä nekään, joilla on rohkea pissa.
Trillerimäisessä operaatiossa ovi ja terho vaihtoivat lopulta paikkaa oikeille omistajilleen eikä oravaakaan enää itkettänyt.
Tarinan opetus: varastelu on väärin eikä kuulu partioon!
Tapaukseen liittyvät videot:
Totta: Osallistuin suurleirin lavalla tanssiesitykseen japanilaisessa perinneasussa - kertaakaan harjoittelematta.
Vuoden 2005 Eurojamboreella tutustuimme parin muun suomalaisen tytön kanssa japanilaiseen leirilippukuntaan. Eräänä iltana olimme vierailulla heidän savussaan, kun kaikki päättivät lähteä johonkin ja pyysivät meidät mukaan.
Yks kaks olimmekin koko porukka japanilaisissa asuissa helistimen näköiset soittimet käsissämme vailla tietoa, mitä on tapahtumassa. Homman juju selvisi, kun meidät työnnettiin muiden mukana esiintymislavalle ja musiikki alkoi soida. Mulla ei ollut koreografiasta harmainta hajua, joten yritin hienovaraisesti hivuttautua takariviin ja katsoa, mitä muut tekivät. Lopputulos mahtoi olla kaunista katsottavaa, mutta ainakin jälkikäteen sai hyvät naurut.
Tästä mulla ei ole videota jakaa, onneksi.
Laura paljastaa...
Totta: Ensimmäisellä kesäleirilläni, 7-vuotiaana sudenpentuna, poltin koko peukaloni kaadettuani kuumaa keittoa sen päälle.
Ihka ensimmäisellä kesäleirilläni vuonna 2000 (leirin nimi oli muistaakseni Kerkkä) poltin ensimmäisenä päivänä koko peukaloni kun kaadoin sen päälle tulikuumaa keittoa. Muistan jäähdytelleeni särkevää peukaloani sadevesikourusta valuvassa vedessä (oli varmasti todella hygieenistä).
Totta: Erään kämppäretken aamuna tajusimme johtajakaverini kanssa, että on pyhäpäivä ja kaupat eivät ole auki. Onneksi saimme hankittua kämppäretken ruuat aukiolevasta huoltoaseman marketista.
Emme olleet tajunneet, että olemme lähdössä retkelle juuri pyhäinmiesten päivänä ja tajusimme vasta samana aamuna että kaupat eivät ole auki. Johtajakaverini lähtikin siis hakemaan ruokiamme huoltoaseman marketista. Muut asiakkaat olivat varmasti kiitollisia kun hän tuli kassalle valtavien ostoksiemme kanssa. Onneksi saimme kuitenkin ruokamme. Pikku marketista löytyi jopa kurpitsa jonka kaiversimme retkellä!
Valhetta: Unohdin kerran talvileirin. Muistin asian vasta samana aamuna kuin leirin oli määrä alkaa.
Olen kyllä saattanut olla muistamatta retkiä vielä viikkoa ennen niiden alkamista, mutta aina retken tai leirin alkamispäivänä olen tiennyt missä minun tulisi olla.
Tuna paljastaa...
Valhetta: Ollessani vartion retkellä Kouvolan tyttöpartion kämpällä Tuuliniemessä sauna syttyi palamaan, ja samala paloi lippukunnan teltatkin.
Kouvolan Tyttöpartion sauna Tuuliniemen kämpällä kyllä paloi. Ei tietenkään meidän vartion retkellä!
Totta: Mulla on aina kutimet mukana leirillä.
Aina valmiina kilkuttamaan!
Totta: Olen telttaillut partiokavereiden kanssa venetsialaisessa nunnaluostarissa.
Kierrellessämme Kymen Partiopiirin Eurooppa –reissulla bussilla ympäri Euroopan majoituimme mm Venetsiassa paikallisessa luostarissa. Arkisempiakin majoituspaikkoja oli kuten leirintäalueet, uimarannat tai vaan tien varressa.
